Jäsenhuone|Työhuone|Valmennushuone (JH)

Tiedotteet

Luistelukoulutiedote 1.2.2012

 

Luistelukoulujen kevätkausi on sujunut kaikilla ryhmillä mukavasti ja jäällä riittää iloista vilskettä.

Tällä viikolla tenavat (lauantai) viettävät kaveripäivää. Jäälle saa tuoda mukanaan yhden kaverinsa, siskonsa tai veljensä. Kaveripäivä koskee siis tenavia (punaiset, vihreät, keltaiset ja siniset) sekä harrastajia.

Muistutamme, että jäähallille kannattaa aina tulla hyvissä ajoin (n. 15 min) ennen oman luistelutunnin alkua. Näin annetaan kaikille jäällä olijoille työrauha, kun ryhmät pääsevät aloittamaan tuntinsa ajallaan ja kaikki yhtä aikaa. Sama koskee tietysti myös jumppia. Yhden myöhästyminen keskeyttää aina opetuksen ja se saatetaan kokea häiritsevänä paitsi ohjaajien, myös lasten taholta. Kiitämme yhteistyöstä!

Ensi viikolla perjantaina eli 10.2. ei valitettavasti järjestetä harrastajien ja sinisten tenavien jumppaa, sillä Näsin koulu käyttää salia omiin tarkoituksiinsa.

 

Luistelukoulutiedote 19.1.2012

  

Tällä viikolla luistelukouluissa luistellaan normaalisti kunkin ryhmän aikataulun mukaan. Huomioikaa, että uusi luistelijoita saattaa tulla mukaan näin alkukaudesta ja sen vuoksi kaikki ryhmät hiukan hakevat vielä muotoaan. Tilanne rauhoittunee kuitenkin muutaman viikon sisällä.

Muodostelmaluistelukehitysryhmässä on vielä tilaa uusille innokkaille 6-12-vuotiaille lapsille. Mikäli kaksi kertaa viikossa luistelu kiinnostaa, ota yhteyttä luistelukouluvastaava Jenniin jenni.salo@helsinki.fi. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden jatkaa luistelua taitojen karttuessa myöhemmin esimerkiksi tulokasjoukkue Ad Aurumissa tai yksinluistelun puolella Taitajat-ryhmässä.

Myös yksinluistelun puolelle tähtäävässä luistelukoulukehitysryhmässä on tilaa. Ryhmään otetaan vielä muutamia 3-5-vuotiaita lapsia. Myös tästä ryhmästä kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä luistelukouluvastaavaan.

Luistelukoulun teemat on nyt päivitetty nettisivuillemme kohtaan luistelukoulut, käykää katsomassa ja merkatkaa tärkeät päivät (pehmolelupäivä, äitiluistelu) kalenteriin. Näistä toki tiedotamme vielä erikseen lähempänä.

Luistelukoulutiedote 4.1.2012

 

Luistelukoulujen kevätkausi käynnistyy tällä viikolla. Harjoitusajat säilyvät ennallaan keväällä, eli jokainen ryhmä harjoittelee tutusti omalla paikallaan.

Lauantaina 7.1. aloittavat tenavat (kaikki värit) 9.30, 10.15 ja 11.00, sekä muodostelmakehitys klo 11.00 ja harrastajat klo 10.15.

Tiistaina 10.1. aloitaa luistelukoulukehitys ja keskiviikkona 11.1 taitajat.

Aikuisryhmä aloittaa tuttuun aikaan 9.30 la 14.1.

Muodostelmakehitykseen mahtuu vielä uusia luistelijoita, joten kaikki kiinnostuneet 6-12-vuotiaat ovat tervetulleita kokeilemaan. Harjoitukset ovat la 11.00-11.45 ja ti 16.00-16.45 jää, 17.00-17.45 jumppa.

Luistelukoulutiedote 12.12.2011

 

Sunnuntaina 18.12 vietetään koko seuran yhteistä joulujuhlaa jäähallilla. Aikataulut on nyt päivitettu seuramme nettisivuille, jota kannattaa seurata muutenkin ahkerasti.

Luistelukoululaiset (kaikki ryhmät) esiintyvät joulujuhlan toisella puoliajalla. Pyydämme kaikkia saapumaan paikalle kuitenkin 9.30 alkaen, jolloin aloitamme perinteisellä glögi- ja piparitarjoilulla.

Kaikki luistelukouluryhmät -harrastajat, tenavat, luistelukoulu- ja muodostelmakehitys saapuvat paikalla esiintymisvaatteet päällä (kts. pukeutumisohje alempaa), luistimet laitetaan jalkaan kuitenkin vasta pukukopeissa jäädytystauolla ennen omaa vuoroa. Pukukopeissa on koppiemot ja luistelukouluohjaajat auttavat luistinten laitossa. Lapset haetaan katsomosta pukukoppeihin, joten vanhempien paikka on katsomossa.

PUKEUTUMISOHJEET:

TENAVAT (punaiset, keltaiset, vihreät, siniset) esittävät lumihiutaleita ja pukeutuvat valkoiseen paitaan JA valkoisiin housuihin/hame + sukkahousut.

HARRASTAJAT esittävät kynttilöitä ja pukeutuvat seuraavasti: punainen pitkähihainen paita + punaiset housut (tulee pystyä luistelemaan, ei farkkuja, tms.), päähän musta pipo

LUISTELUKOULUKEHITYS esittää joulupullia ja pukeutuu ruskeisiin vaatteisiin (paita + hame/housut). Paidan alle laitetaan tyyny tms. "pullamaista" täytettä, huomioithan että täyte ei putoa jäälle.. Päähän värikäs pipo (tai kypärä)!

MUODOSTELMAKEHITYS esittää joulupipareita. Pukeutuminen ruskeisiin vaatteisiin, hiukset kiinni.

TAITAJIEN pukeutumisohjeet saatte suoraan valmentajilta (Pauliina, Jenna).

Mikäli joulujuhlasta tai vaatetuksesta on kysyttävää, voitte laittaa postia Jennille jenni.salo@helsinki.fi tai kysyä neuvoa ohjaajaltanne.

Muita asioita:

Sinisten ja harrastajien jumpat on syksyn osalta jumpattu, koulu käyttää salia omiin tarkoituksiinsa pe 16.12 eli silloin ei ole jumppaa. Tenavilla ja taitajilla on jumppa vielä 15.12.

Luistelukoulut päättyvät kaikilla 18.12 ja alkavat jälleen joulun jälkeen seuraavasti:

Tenavat la 7.1 (normaalit ajat)
Muodostelmakehitys la 7.1
Harrastajat la 7.1

Luistelukoulukehitys ti 10.1 normaaliin aikaan

Taitajat ke 11.1 normaaliin aikaan

HUOM! Aikuiset la 14.1 klo 9.30 eli normaaliin aikaan.

 

 

 

Luistelukoulutiedote 31.10.2011

 

Tällä viikolla luistellaan normaaliaikataulujen mukaan myös lauantaina, jolloin on pyhä. POIKKEUKSENA pe 4.11 Näsin koulun jumppa (harrastajat, siniset) on peruttu, sillä koulu käyttää salia omiin tarkoituksiinsa.

Tenavat, harrastajat ja mk-kehitys viettävät lauantaina 5.11 kaveripäivää, eli jäälle saa tuoda mukanaan yhden kaverin. Luvassa on hauskoja leikkejä ja tietysti luistelun riemua!

Luistinkauppiaat tulevat jäähallille lauantaina 12.11. Ota yhteyttä SM Skate-Marketingiin (http://www.taitoluistin.fi/) jo etukäteen mikäli tarvitset uusia varusteita.Muita tärkeitä syyskauden päivämääriä:La 17.12 normaalit harjoituksetSu 18.12 Seuran Joulujuhla -kaikki luistelijat esiintyvät jouluisella numerollaan. Talkooapua joulujuhlaan tarvitaan, joten mikäli olette kiinnostunut, ottakaa yhteyttä toimistolle porvoontaitoluistelijat@gmail.com

 

Luistelukoulutiedote 24.10.2011

 

Syyslomat on vietelty ja tällä viikolla luistelukoulut jatkuvat normaaliaikataulun mukaisesti.

Lauantaina 29.10 järjestetään kaikille luistelukouluryhmien vanhemmille mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavista asioista, kuten jatkomahdollisuuksista jne. Tervetuloa vanhempaininfoon klo 10.20-10.50 jäähallilla!

Muistutamme, että luistelukoulun tenavat, harrastajat ja mk-kehitys viettävät kaveripäivää la 5.11. Tällöin jokainen luistelija voi tuoda halutessaan yhden ystävänsä/sisarensa jäälle mukaan pitämään hauskaa. =0)

 

Luistelukoulutiedote 19.10.2011

 

Syyslomaviikko on täällä, mutta se ei vaikuta harjoituksiimme juurikaan.

Kaikki vuorot pidetään normaalisti, ainoastaan pe 21.10 Näsin koulun jumppa harrastajilta ja sinisiltä tenavilta on peruttu. Lisäksi perjantaina 21.10. LK-kehityksen ja Taitajien jää alkaa poikkeuksellisesti taas 17:10 ja päättyy 18:00. Jatkossa aloitus ja lopetus taas varttia aiemmin, eli 16:55-17:45.

Vielä muistutuksena, että vanhempaininfo järjestetään lauantaina 29.10 jäähallilla klo 10.20-10.50. Info on tarkoitettu kaikkien luistelukouluryhmien vanhemmille, joten tervetuloa paikan päälle kuuntelemaan ja kysymään!

Ennakkotietona, että jäällä vietämme tenavilla, harrastajilla ja muodostelmakehityksellä kaveripäivää lauantaina 5.11. Tällöin jokainen luistelija voi tuoda yhden ystävän mukanaan jäälle. Äidit ja isät eivät nyt jäälle pääse, vaan mahdollisista vanhempainluisteluista tiedotamme erikseen.

 

Luistelukoulutiedote 12.10.2011

 

Tällä viikolla luistelukouluissa luistellaan normaaliaikataulujen mukaisesti pientä poikkeusta lukuunottamatta.
Kaupunki on hiukan säätänyt jääaikavaruksiamme, eli jatkossa perjantain harjoitukset alkavat jo 16.55 ja päättyvät 17.45.
tahtiin.

Ennakkotietona muutama asia, joka kannattaa merkata kalenteriin:

Syyslomalla (vko 42) luistelukoulut pidetään kaikkien ryhmien osalta normaalisti.
Ainoastaan HARRASTAJIEN ja SINISTEN TENAVIEN jumppa perjantaina 21.10 Näsin koululla on
peruttu.

Viikolla 43, lauantaina 29.10. pidetään kaikkien luistelukouluryhmien (tenavat, lk- ja
mk-kehitys, harrastajat, taitajat) vanhempaininfo jäähallilla klo 10.20-10.50. Mikäli
tätä ennen tulee kysymyksiä mieleen, ottakaa yhteyttä Jenniin, jenni.salo@helsinki.fi tai
toimistolle.

Luistelukoulutiedote 19.9.2011

 

Tällä viikolla (38) nuorisojäähallissa harjoitellaan vihdoin normaalin aikataulun mukaan.
Viikonlopun (24.-25.9) Tenavien, Harrastajien, MK-Kehityksen ja Kilpataitajien vuorot joudutaan kuitenkin perumaan jäähallissa järjestettävän turnauksen vuoksi.
Lokakuusta eteenpäin pääsemme sitten vihdoin ja viimein harjoittelemaan ilman peruutuksia ja muutoksia aina seuran joulujuhlaan (18.12.) asti.
Luistinkauppiaita kutsutaan myös jäähallille lokakuussa ja seuran varusteita tulee myyntiin luistelukoulun respaan.
Lokakuussa aloittaa toimintansa myös aikuisten luistelukoulu. Ensimmäinen harjoituskerta on 8.10. klo 9:30. Ilmoittaudu mukaan täältä: http://www.porvoontaitoluistelijat.fi/luistelukoulu/aikuisten_kunto-ja_alkeisluiste/
Tenavaryhmissä on vielä tilaa uusille luistelijoille. Luistelukoulun voi aloittaa jo 3-4-vuotiaana ja ei haittaa, vaikka aluksi ei pysyisi edes omin neuvoin pystyssä. Mikäli perhe- tai tuttavapiiristäsi siis löytyy luistelusta kiinnostuneita lapsia, houkutelkaa ihmeessä mukaan tämän hienon lajin pariin.

Luistelukoulutiedote 13.9.2011

Uusi viikko on jälleen käynnissä ja tällä viikolla osa luistelijoista pääsee vihdoin jo jäälle.

Valitettavasti nuorisojäähalli ei ole toiminnassa ennen viikonloppua, joten viikon harjoitukset 12.9-16.9 pidetään jälleen normaaleihin aikoihin jumppina. Lisäksi koulu- ja kokonhallin jumpat pidetään normaaliaikataulujen mukaisesti.
 
Viikonloppuna pidämme luistelukoulut poikkeuksellisesti SUNNUNTAINA 18.9 nuorisojäähallissa. Kellonajat ovat tutut, eli 9.30 tenavat, 10.15 harrastajat ja tenavat ja 11.00 muodostelmakehitys ja tenavat.
 
Muistattehan tulla ajoissa respan kautta paikalle!
 
Mikäli teillä on kysyttävää ryhmistä tai harjoituksista tai jokin aika ei käy teille, ottakaa yhteyttä Jenniin jenni.salo@helsinki.fi tai 040-5389293 tai toimistolle.

 

Luistelukoulutiedote 5.9.2011 

Jäähallin reistailun vuoksi emme saa nuorisojäähallia käyttöön vielä tällä viikolla. Tämän vuoksi myös viikonlopun jäävuorot pidetään jälleen jumppavuoroina, ajat ovat normaalit eli 9.30, 10.15 ja 11.00. Jumppaamme sään salliessa ulkona, sateen sattuessa jäähallin viheriöllä. Pukeuduthan tilanteen mukaan.
 
Toivomme kärsivällisyyttä sekä vanhemmilta että lapsilta. Toivotaan, että päästään pian jäälle!
 
Kuten jo aiemmin tiedotimme, jumpat ovat kaikilla ryhmillä normaalisti tästä viikosta alkaen. Tenavat (punaiset, vihreät ja keltaiset) jumppaavat torstaina kokonhallilla 18.00-18.45, siniset tenavat perjantaina harrastajien kanssa Näsin koululla 18.00-18.45. Mikäli ette tiedä missä ryhmässä lapsenne luistelee, voitte tulla jumppaamaan torstaina. Ryhmäjaot varmistuvat kun pääsemme jäälle.
 
Luistelukoulukehitys jumppaa ti 16.00-16.45 ja 17.00-17.45, perjantain jäätunti pidetään myös jumppana. 
 
Muodostelmakehitys jumppaa niinikään ti 16.00-16.45 ja 17.00-17.45 sekä lauantaina vuorollaan. Muodostelmakehitysryhmässä on vielä tilaa uusille lapsille, jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä Jenniin.
 
Taitajat ja kilpataitajat jumppaavat to kokonhallilla 18.00-18.45. Tämän lisäksi jäävuorot pidetään jumppina keskiviikkona ja perjantaina jääaikataulun mukaisesti.
 
 

Tiedote 9/2011 Luistelukoulu

Hei luistelukoululaisten vanhemmat!
Jäähallilla on elokuun aikana ilmennyt ongelmia jäähdytinlaitteiden toiminnassa. Jäähallin jää on onneksi pystytty pitämään pienistä vaikeuksista huolimatta toimintakunnossa. Jäähdytinlaitteiden ongelmien vuoksi nuorisohallin jäätä ei ole kuitenkaan päästy tekemään tarpeeksi ajoissa.
Vikaa korjataan parhaillaan, ja nuorisohalli pyritään avaamaan mahdollisimman pian. Näillä näkymin viikolla 36 nuorisohallissa ei päästä harjoittelemaan.
Joudumme syyskuun aikana tekemään myös joitakin poikkeuksia viikonlopun luistelukoulujen vakioaikoihin, jäähallissa järjestettävien turnausten ja tapahtumien vuoksi. Tiedotamme näistä aina sähköpostitse, nettisivuillamme ja edeltävillä luistelukoulukerroilla.
Lauantain 3.9. luistelukoulun aloitus tapahtuu poikkeusjärjestelyin. Luistelukoulun respa on avoinna normaaliin tapaan jäähallilla klo 9 alkaen. Otamme respassa vastaan kaikki etukäteen ilmoittautuneet ja uudet luistelijamme. Luistelijoille jaetaan myös luistelukoulupassit.
Luistelukoulutunnin sijaan järjestämme lapsille jumpat Kokonhallin A-salissa samoina kellonaikoina kuin jäätunnit olisivat, eli 9.30, 10.15 ja 11.00 alkaen.
Viikolla 36 harjoittelun aloittaville ryhmille järjestetään myös jäätunnin korvaavat jumpat jäähallin viheriöllä oman luistelutunnin aikana.
Kaikki aikatauluun merkityt jumpat pidetään normaalin aikataulun mukaan.
Pahoittelemme, että jäälle pääsy viivästyy. Toivomme vanhemmilta ja erityisesti luistelukoulun alkua odottavilta lapsilta ymmärrystä!