Valmennus
Valmentajiemme (kausi 2010-2011) esittely:
Tässä hieman taustaa valmentajistamme:
Aleksei Saks
Olen 26-vuotias Porvoolainen. Aloitin luistelun vuonna 1986 Tallinnassa. Paras saavutukseni on 17. sija pariluistelussa Diana Rennikin kanssa Olypmpialaisissa Torinossa 2006. Valmennuskokemusta minulla on aikaisemmin PTL:stä vuosilta 2001-2007 sekä puoli vuotta Mikkelin Luistelijoiden päävalmentajana.
Pauliina Cankar
Kilpailin yksinluistelijana 25-vuotiaaksi asti ja parhaat saavutukseni ovat kansallisten seniorien mestaruudet (2001, 2002). Olen opiskellut kauppatieteiden maisteriksi, mutta olen valmentanut enemmän kuin tehnyt venäjänkauppaa. Ennen Porvooseen tuloa olen valmentanut ETK:ssa ja OTK:ssa. Lisäksi olen aktiivisesti toiminut teknisenä spesialistina. Asun Helsingissä mieheni sekä kahden poikani kanssa. Vapaa-aikana harrastan hiihtoa ja mehiläistenhoitoa sekä ulkojäillä luistelua.
Ilona Tiala
Aloitin oman luistelu-urani 5-vuotiaana Porvoon Taitoluistelijoissa vuonna 1989. 20 vuotta kestänyt ”harrastus” päättyi viime keväänä Team Uniquen riveissä MM-hopeaan. Vannoutuneena lajin rakastajana valmennus on luonnollinen tapa jatkaa työtä luistelun parissa.
Valmennus- ja ohjauskokemusta löytyy vuosien varrelta melko paljon luistelukoulujen ohjauksesta muodostelmaryhmien apuvalmentajana toimimiseen. Olen suorittanut luistelukouluohjaajan peruskurssin sekä I-tason valmentajakoulutuksen. Käytännön huippuvalmennustyötä olen saanut seurata viimeiset kuusi vuotta HSK:ssa.
Opiskelen Helsingin yliopistossa luokanopettajaksi. Opinnot alkavat olla loppusuoralla, ja niitä olisi tarkoitus jatkaa pikkuhiljaa työn ohessa eteenpäin. Luisteluun ja harjoitteluun suhtaudun tietyllä vakavuudella: se mitä tehdään, tehdään kunnolla. Luistelun pitää kuitenkin ennen kaikkea olla hauskaa ja nautittavaa. Siis sellainen harrastus, josta saa iloa, onnistumisia, ystäviä, kokemuksia ja haasteita.
Jenni Salo
Olen helsinkiläinen urheiluhieroja, ryhmäliikunnanohjaaja ja personal trainer. Menetin sydämeni (muodostelma)luistelulle jo 3-vuotiaana, oman urani luistelin mm. TTKssa ja MTKssa SM-junioreista kansallisiin senioreihin (HTK) asti.
Olen kouluttautunut STLL:n tason II-muodostelmaluisteluvalmentajaksi
Vierumäellä ja tehnyt töitä vuosia mm. HTKssa niin luistelukoululaisten, aikuisten kuin nuorten luistelijoidenkin kanssa. Työkseni ohjaan valmentamisen lisäksi jos jonkinlaista ryhmäliikuntaa aina bodycombatista venyttelyyn ja kehonhuoltoon, hieron sekä teen omaohjaajan töitä. Vapaa-aikanani kulutan kuntosalin lattioita ja lenkkipolkuja sekä soitan pianoa.
Porvoon mahtavassa porukassa jatkan täynnä intoa: Tavoitteet syntyvät unelmista, ja unelmat uskosta itseemme!
Katri Heikkinen
Olen viettänyt aikaani luistelun parissa Porvoossa vuodesta 1989 lähtien. Kilpailin ensin itse muodostelmaluistelijana vuoteen 1998 asti minori- ja junioritasolla aluksi Kokonniemen Jäätaitureissa ja sitten Porvoon Taitoluistelijoissa. Tämän jälkeen toimin valmennuksen parissa valmentaen luistelukoululaisia, nuoria, aikuisia ja erityisryhmiä yhteensä kymmenen vuoden ajan ensin Porvoon Taitoluistelijoissa ja viimeiset viisi vuotta FunSportissa.
Olen suorittanut luistelukouluohjaajan peruskurssin sekä I-tason valmentajakoulutuksen. Viime vuonna aloitin taas muodostelmaluisteluharrastuksen aikuisluistelijana Audaxissa ja nyt toimin Anskun (Anne-Maaritin) parina luistelevana valmentajana. Luistelulla on tärkeä paikka sydämessäni ja toimii hyvänä vastapainona amk-opettajan työlleni.